Anmeldung Registrierung
Auto Hell Dunkel
Erweiterte Suche
  1. Startseite
  2. Podcasts
  3. Koulu Podcast Podcast
  4. 76. Koulupodcast Kainuussa – Digioppimisen polulla Helsun ja Mirren matkassa!
Tässä jaksossa Koulupodcast vierailee Kainuussa ja keskustelee
alueellisten digitutorien, Mirka Karsikkaan
(Mirre) ja Heli Rautiaisen (Helsu),
kanssa digioppimisen mahdollisuuksista. Helsu ja Mirre toimivat
Kajaanin ammattikorkeakoulun DOK-hankkeessa, ja
he vievät eteenpäin digitaitoja osaavan tiimin kanssa koko
Kainuun alueelle.

”Kahvitellessa selvisi Helsun ja Mirren rooli hankkeen
somehahmoina taivutella digipedagogiikkaa pilke silmäkulmassa
konkreettiseen muotoon. Tosielämässä he ovat kaksi pitkän linjan
peruskoulun opettajaa, jotka ovat omissa kunnissaan kehittäneet
koulujen digitaalista toimintakulttuuria.  

He eivät seikkaile digioppimisen poluilla yksin, vaan hankkeessa
työskentelee projektipäällikön ja projektiasiantuntijan lisäksi
myös neljä muuta DOK-mentoria. Jokaisella mentorilla on omat
kehittämistehtävänsä yhdessä hankkeen laajan kohderyhmän kanssa.
 

 

Yhteistyökumppaneina kentällä toimivat digituutori- ja
kehittäjäverkostot, joiden kanssa digioppimisen polkua
rakennetaan niin omien organisaatioiden kuin koko Kainuun
yhtenäisiin tarpeisiin.”

Jaksossa käsitellään muun muassa seuraavia
teemoja:

Miten digioppimista ja teknologiaa sovelletaan
erilaisissa oppimisen konteksteissa?

Miten teknologia tukee kielitietoista
oppimista?

Millä keinoilla toimintakulttuuria voidaan kehittää ja
yhteisöllisyyttä vahvistaa teknologian avulla?

Mitä vinkkejä Mirre ja Helsu antavat opettajille ja
esimiehille, jotka haluavat viedä digitaalista oppimista ja
yhteistyötä eteenpäin?

DOK-hankkeessa työskentelee kahdeksan henkilöä, joilla kaikilla
on omat kehittämistehtävänsä yhdessä hankkeen laajan kohderyhmän
kanssa. 

Yhteistyökumppaneina kentällä toimivat digituutori- ja
kehittäjäverkostot, joiden kanssa työtä tehdään digipedagogisen
toimintakulttuurin kehittämisen parissa monella eri
tasolla. 

Lisätietoa: kamk.fi/dok

Tervetuloa mukaan inspiroitumaan Kainuun digioppimisen polusta!
Episode melden

„76. Koulupodcast Kainuussa – Digioppimisen polulla Helsun ja Mirren matkassa!“

Worum geht es? Danach fragen wir noch nach dem Grund.

Abonnenten

Teilen

Mein Archiv

Deine Privatkopie der Folgen, die du nicht verlieren willst.

Podcast-Folgen verschwinden. Feeds werden auf die letzten Episoden gekürzt, Hoster räumen alte Dateien ab, Formate wechseln den Anbieter und lassen ihr Archiv zurück. Mit „Mein Archiv“ sichert podcast.de die Folgen deiner Podcasts für dich — angefangen bei den ältesten, denn die sind zuerst weg.

  • Deine gesicherten Folgen bleiben hörbar, auch wenn das Original offline geht.
  • Auch Folgen, die im heutigen Feed gar nicht mehr stehen — podcast.de kennt sie noch.
  • Herunterladen bleibt möglich, solange die Folge beim Podcaster liegt. Der zählt seine Abrufe wie bisher.
Startet bald

Sei beim Start von Mein Archiv dabei

Mein Archiv ist fast fertig. Trag dich ein, dann bekommst du eine E-Mail, sobald es losgeht – und bist von Anfang an dabei. Wir schreiben dir nur zum Start, keine Werbung, keine Weitergabe deiner Daten.

Du bekommst zuerst eine Bestätigungsmail. Abmelden geht jederzeit. Datenschutz