Selitä mulle

Mitä psykoanalyytikko oikeastaan tuottaa? Analyysi ei paljasta totuutta eikä edes tulkitse mitään. Jaksossa tarkastellaan psykoanalyysia luovana käytäntönä, joka tuottaa potilaaseen vaikuttavia konstruktioita. Freud vertaa analyytikon työtä arkeologin kaivauksiin. Kyse ei kuitenkaan ole varsinaisesti raunioiden löytämisestä vaan rakentamisesta ja luomisesta.


Jaksossa käsitellään myös toistopakon dynamiikkaa ja sitä, miten ajattelu itsessään on aina jonkin lisäämistä, ei koskaan pelkkää paljastamista tai kuorimista. Mukana on myös Niilo22:n analysointia ja itsesabotaasin tarkastelua.


Viimeinen osio tarkastelee psykoanalyysin ongelmia, jotka liittyvät useiden analyytikkojen tapaan murskata potilaan sanomiset asettamalla ne ennalta päätyttyyn tulkinnan kehikkoon.


Lukemista:


Deleuze, Guattari, Parnet & Scala: The Interpretation of Utterances (1977, kokoelmassa Two Regimes of Madness) 


Freud: Konstruktiot analyysissa (1937, kokoelmassa Suru ja synkkämielisyys)


Freud: Muistaa, toistaa ja työstää (1914, kokoelmassa Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä I, molemmat suom. Markus Lång)


Suomen psykoanalyyttinen yhdistys: Anteeksipyyntö (2022)


Jos haluaa tukea podcastia ja saada lisätekstejä, voi tilata substackin: https://pontuspurokuru.substack.com

Psykoanalyysi perustuu puheen kuuntelemiseen. Sekä Freud että Lacan oppivat analyytikoiksi kuuntelemalla potilaitaan. Entä voiko itseään kuulla kuuntelemalla? Miten torjunta, tiedostamaton, transferenssi, oireet ja aukot ilmenevät psykoanalyyttiselle kuuntelijalle? Miksi oman puheen kuuleminen nauhalta on niin kiusallista? Ja kuinka käy, kun ihmiset oppivat yhä enemmän katsomaan itseään videolta?


Hyvät kuuntelijat ovat harvassa, koska meillä on tapana kuulla kaikki suhteessa itseemme. Tyypillinen tapa kuunnella on kiertää kuunneltu asia itsemme ympärille: silloin emme enää kuule toista, vaan oman egomme.


Vaikeinta on kuulla se, mikä on uutta tai eroavaa, mikä eroaa tai on ristiriidassa sen kanssa, mitä ollaan aikaisemmin opittu. Sama ongelma ilmenee, jos lukee filosofista tekstiä.


Jaksossa yritetään seurata Bruce Finkin ohjetta: analyytikoina meidän on päästävä eroon empatiasta ja samastumisesta, koska ne estävät kuuntelun. Sulattamalla toisen kokemus omaan itseen toisesta ei opita mitään.


Oikeastaan kannattaa lopettaa myös yrittämästä ymmärtää. "Toisen asemaan asettumisen" ja "ymmärtämisen" sijaan voimme kuunnella.


Lukemista:


Fink: Fundamentals of Psychoanalytic Technique. A Lacanian Approach for Practioners (2007)


Freud: Neuvoja lääkärille joka harjoittaa psykoanalyysia (1912)

Olemme kaikki täällä libidon tähden: jonkun toisen libido on meidät tuottanut. Latinan libido tarkoittaa halua, erityisesti himoitsevaa, oikukasta ja intohimoista halua. Freud valitsi termin kuvaamaan seksisävytteistä psyykkistä haluenergiaa. Jakson teemoja:


- ihminen on siitä monimutkainen elukka, että libido ei yleensä toimi kovin suoraviivaisesti, tai jos toimiikin, niin toiset ihmiset ja yhteiskunta asettavat libidolle melkoisia kiertoreittejä


- miten ihmisten seksuaalisuus toimii: se on monimielistä, kiertävää ja perverssiä, eli kaikkea muuta kuin suoraviivaista yhdyntähakuisuutta, alkaen siitä, että maailman yleisin seksiakti on fantasiointi, eli mielikuvitusseksi, ja sen jälkeen masturboiminen. Tämä on Freudin pointti: ihminen on monimuotoisesti perverssi eläin


- palautetaanko psykoanalyysissa kaikki seksiin? Tavallaan kyllä, mutta myös ehdottomasti ei


- mitä Jung, Deleuze, Guattari, Reich ja Contrapoints sanoivat libidosta? Entä Lauri Rikalan runot?


- libidon suhde rakkauteen ja joukkopsykologiaan


- filosofian historia on suuri joukko erilaisten libidojen rationalisointeja


- libidinaalinen talous, libidinaalinen kenttä, peak libido, de- ja relibidinalisaatio, libidinaalinen materialismi...


Luettavaa ja katsottavaa:


Freud: Kolme seksuaaliteoreettista tutkielmaa, I tutkielma


Freud: Sukupuolisuus neuroosien syytekijänä


Freud: Johdatus psykoanalyysiin, XXVI luento


Freud: "Psykoanalyysi", teoksessa Kirjoituksia psykoanalyysin teoriasta ja käytännöstä 1


Land: Thirst for Annihilation, johdanto


Contrapoints: Twilight


Bifo: Hyper-Semiotization and De-Sexualization of Desire:


Lainatut runot:


Palladas, suom. Pentti Saarikoski


Lauri Rikala, kirjasta Eläin ei pukeudu tahallaan huonosti

Klassikon tunnistaa siitä, että klassikko on jatkuvasti hyökkäyksen kohteena ja samaan aikaan toimii. Freud on tällainen. Olisiko käsillä jopa orastava Freudin paluu? Jakson aiheita:


- vaikka Freud on "osoitettu vääräksi" niin ja niin monta kertaa, jostain syystä Freudia käytetään kaikkialla onnistuneesti – emme pääse Freudista eroon


- syitä psykoanalyysin kiinnostavuuteen: ei pakkoa yrittää nähdä maailma johdonmukaisena ja ristiriidattomana; reikien ja aukkojen tutkimus; halujen kuvaaminen ja selittäminen oireiden ja epätäydellisyyksien kautta; viitekehys jolla puhua seksuaalisuudesta laajassa mielessä; fantasian todellisuus


- psykoanalyysi perustuu potilastyöhön: kuunnellaan ja tehdään pieniä interventioita; koko metodi on potilaan keksimä; tämän vuoksi psykoanalyysi muuttuu potilaiden ja analyytikkojen myötä, se on aina keskeneräinen kenttä


- potilas voi olla ihmisyksilön lisäksi esimerkiksi sotatoimi, meemitili, taideteos, poliitikon käytös tai kokonainen yhteiskuntajärjestelmä, eli mikä tahansa, millä on tiedostamaton ja mikä tuottaa niin sanotusti puhetta


- voiko tekoäly tai eläin olla potilas?


- kuka voi toimia analyytikkona?


- puheessa kuunnellaan sitä, miten sanotaan ja ennen kaikkea sitä, mitä ei sanota; kuuntelemalla seurataan oireita kohti tiedostamattoman tuottavaa tasoa


- psykoanalyysin kolme käsitelajia: dynaamiset, topologiset ja ekonomiset käsitteet


Luettavaa:


Freud: Muistiinpano "Ihmelehtiöstä" (1925, kokoelmassa Suru ja synkkämielisyys, suom. Markus Lång)


Derrida: Freud ja kirjoituksen näyttämö (1967, kokoelmassa Platonin apteekki, suom. Merja Hintsa)