Käärmeiden yö Archiv
32 Episoden
50 Minuten
Onko taivaankannen tuolla puolen, miljoonien kimmeltävien tähtien takana elämää - mikä olisi meistä niin kiinnostunut, että nämä olennot olisivat aikojen saatossa kaapanneet ihmisiä aluksiinsa, omiin tutkimuksiinsa?
Uudessa jaksossa lähdetään kosmiselle matkalla ja tutustutaan ufokaappausten kummalliseen maailmaan. Samalla myös otetaan katsaus avaruusajan alkuun, kun maan kiertoradalle lähetettiin ensin satelliitti, sitten koira - ja lopulta ihminen.
Lähteet: https://justpaste.it/kaarmeidenyo_40
Uudessa jaksossa lähdetään kosmiselle matkalla ja tutustutaan ufokaappausten kummalliseen maailmaan. Samalla myös otetaan katsaus avaruusajan alkuun, kun maan kiertoradalle lähetettiin ensin satelliitti, sitten koira - ja lopulta ihminen.
Lähteet: https://justpaste.it/kaarmeidenyo_40
45 Minuten
Maalaus itkevästä pojasta nousi Britanniassa suosituksi sisustusesineeksi 1960- ja 70-luvuilla. Pian kuitenkin tapahtui onnettomuuksien suma, mikä sai monet viskomaan taulunsa roskiin, ja paniikki valtasi maan. Vuonna 2000 erästä taulua puolestaan kaupattiin niin hyytävällä kauhutarinalla, että taulu sai kammottavan maineen. Tämän taulun piinaava tunnelma on aiheuttanut monille vilunväristyksiä, sillä sen hahmojen sanotaan muuttuvan eläviksi yön varjoissa. Uudessa jaksossa sukelletaan taiteen pariin ja otetaan tarkasteluun kaksi maalausta, joiden siveltimenvedot eivät ainoastaan hivele aistejamme, vaan joiden väitetään aiheuttavan epäonnea ja onnettomuuksia omistajilleen - mutta myös heille, jotka tauluja katselevat. Onko kirottuja tauluja olemassa - vai löytyykö taulujen kammottaville tarinoille jokin luonnollinen selitys? Jakson teossa käytetyt lähteet: https://justpaste.it/kaarmeidenyo_39
51 Minuten
1700-luvulla Keminmaan kirkon lattialankkujen alta löydettiin ruumis. Outoa oli se, ettei tätä ruumista oltu palsamoitu tai käsitelty millään tavalla, ja silti se ei ollut satojen vuosien saatossa mädäntynyt, vaan sitä vastoin muumioitunut. Kun selvisi, että kyse oli kirkkoherra Nikolaus Rungiuksesta, joka oli osuvasti saarnannut ettei hänen ruumiinsa koskaan mätänisi, mikäli hänen sanansa olivat totta, olivat legendan ainekset valmiina. Rungiuksen ympärille syntyi varsinainen kultti ja hänen tarinansa johdattaa meidät sääty-yhteiskuntaan, Isovihan jälkimainingeille ja merkillisiin tarinoihin, joita muumioituneesta kirkkoherrasta kerrotaan. Miten kirkkoherran ruumis on selvinnyt vuosisatoja mätänemättä? Entä minne on kadonnut hänen oikea kätensä? Ja kenen sanotaan maistaneen palasen muumioituneen kirkkoherran varpaasta? Jakson teossa käytetyt lähteet: https://justpaste.it/kaarmeidenyo_37 Psst… Mikäli viihdyit jakson parissa, voisit tykätä myös Patreonin puolella olevasta spesiaalijaksosta Wyomingin minimuumiosta: patreon.com/kaarmeiden_yo
42 Minuten
Unihalvaus on hämmästyttänyt aikojen saatossa monia, ja yöllistä kauhukohtausta on selitetty eri kulttuureissa niin paholaisen, noidan kuin vampyyrikanan vierailulla. Myöhemmin myös tarinat makuuhuoneessa vierailevista humanoideista yleistyvät, kun moni tunsi joutuneensa yön aikana avaruusolentojen kaappaamaksi.
Tässä jaksossa tutustutaan näihin myyttisiin tarinoihin ja selvitetään, voiko unihalvaus selittää tarinoita ufosieppauksista. Jaksossa kuullaan myös kuulijoiden jännittäviä kokemuksia unihalvauksesta. Muista myös kuunnella jakson toinen osa, joka ilmestyy la 29.10.
Jakson teossa käytetyt lähteet: https://justpaste.it/kaarmeidenyo_36
Tässä jaksossa tutustutaan näihin myyttisiin tarinoihin ja selvitetään, voiko unihalvaus selittää tarinoita ufosieppauksista. Jaksossa kuullaan myös kuulijoiden jännittäviä kokemuksia unihalvauksesta. Muista myös kuunnella jakson toinen osa, joka ilmestyy la 29.10.
Jakson teossa käytetyt lähteet: https://justpaste.it/kaarmeidenyo_36
46 Minuten
Borleyn pappilaa on pidetty yhtenä maailman kuuluisampana kummitustalona. Eikä ihme, sillä pappilassa on eri aikakausina ja eri tahojen toimesta todistettu yli 200 aavenäkyä. Hyytävin näistä on pihamaalla kulkenut aavenunna, jonka kohtalosta kerrotaan traagista tarinaa. Millaisia kummitustarinoita Borleyn pappilasta kantautuu? Kenelle kuului pappilan kellarista löytyneet luut tai paperipussissa ollut pääkallo? Entä kuka raapusteli seiniin rustatut hyytävät avunpyynnöt? Lähteet: https://justpaste.it/kaarmeidenyo_31 Psst... Mikäli viihdyit jakson parissa, voisit tykätä myös Patreonin puolella olevasta spesiaalijaksosta hotelliaaveista: patreon.com/kaarmeiden_yo
42 Minuten
Italiassa, Venetsian laguunissa sijaitsevalla Poveglian saarella on hurja menneisyys - ja hyytävä maine. Poveglia on vuosisatojen saatossa toiminut niin sotaa pakenevien tukikohtana, ruttosairaalana kuin paikkana, missä sadistisen lääkärin kerrotaan suorittaneen kammottavia kokeita pahaa-aavistamattomille potilailleen.
Ehkäpä tämän vuoksi saari on yhä asumaton, mutta varmaan myös siksi, että lukuisten saarella traagisesti kuolleiden kerrotaan yhä kummittelevan siellä.
Ehkäpä tämän vuoksi saari on yhä asumaton, mutta varmaan myös siksi, että lukuisten saarella traagisesti kuolleiden kerrotaan yhä kummittelevan siellä.
43 Minuten
1970-luvulla kaksi englantilaispoikaa kaivoi sattumalta takapihan puutarhasta esiin merkillisiä esineitä, jotka veivät lopulta koko perheen erikoisten sattumusten keskiöön. Esineet olivat tennispallon kokoisia kivipäitä, joilla oli selkeästi kaiverretut kasvonpiirteet. Pojat esittelivät löytöään lehtien palstoilla, ja pian päät saivat nimensä kaupungin mukaan - Hexham Heads, Hexhamin päät. Mutta mitä oikein tapahtui sen jälkeen? Olivatko kivipäät noiduttuja, vanhoja kelttiläisiä rituaaliesineitä? Vai näyttivätkö kivet kuvaa menneistä tapahtumista? Entä miten outo susiolento oikein liittyy tähän tarinaan?
48 Minuten
Uskotaan, että Himalajan lumisilla huipuilla vaeltaa karvainen olento, joka ei ole löytänyt paikkaansa luonnontieteellisestä järjestelmästä. Lumimiehen, jetin, arvellaan olevan jättiläismäinen kadoksissa oleva apina- tai ihmislaji, mistä on merkkinä vain valtava jalanjälki lumessa. Meille lumimiehen myytti tuli tutuksi länsimaisten tutkimusmatkailijoiden myötä. Mutta vuoristokansoille kyse on vuosisatoja vanhasta kansantarusta, jossa jetistä piirtyy varsin erilainen kuva kuin nykyviihteessä. Tiesitkö, millainen on vanha tiibetiläinen tarina lempeän lumimiehen ystävyydestä munkin kanssa? Entä voisivatko muinainen päänahka, valtava käden luuranko ja esihistoriallinen karvatuppo antaa selityksen lumimiehen mysteerille?
53 Minuten
Käärmeiden yön ensimmäinen Halloween-teemainen jakso käsittelee kahta karmivaa nukkea, joita ei ole tarkoitettu lastenleikkeihin. Eikä oikeastaan kenenkään käsiteltäväksi, sillä nämä nuket - Annabelle ja Robert - pidetään hurjan luonteensa vuoksi yhä tänä päivänäkin visusti lukkojen takana.
45 Minuten
Virvatulet, aarretulet, aarnivalkeat. Vanhoissa kansantarinoissa mystisesti lepattavalla liekillä on monta nimeä - ja myös monta mahdollista merkitystä. Onko selittämättömästi lepattavissa liekeissä kyse henkiolennoista, haltijan metkuista vai näyttääkö liekki aarteen paikan? Entä kuka näitä aarrekätköjä vartioi, ja miten mystinen ufojärvi tai muinainen mestauspaikka liittyvät tähän kaikkeen?
52 Minuten
Vuonna 1966 Yhdysvaltain Point Pleasantin asukkaita piinasi pelottavan siivekäs punasilmäinen olento, Mothman. Olennon ilmestymiset päättyi tasan 13 kuukautta myöhemmin koko kaupunkia järisyttäneeseen tragediaan. Oliko Mothman hyvän vai pahan sanansaattaja? Entä miten vanha intiaanipäällikkö tai mystinen hahmo Indrid Cold liittyvät tapaukseen?
18 Minuten
Käärmeiden yön ensimmäisen kauden päättää juhannusperinteistä kertova bonusjakso. Tiesitkö, millaisia taikoja yöttömässä yötä olisi hyvä harjoittaa? Tai että riehakas juhlinta on kuulunut juhannukseen?
42 Minuten
Peltokuviot tai viljaympyrät ovat salaperäisiä kuvioita, jotka ovat ilmestyneet yöaikaan keskelle peltoa. Peltokuviot ovat kummastuttaneet vuosikymmenten ajan, ja usein niiden ilmaantumiseen on yhdistetty merkilliset valoilmiöt taivaalla sekä tunnistamattomat lentävät objektit, ufot. Onko peltokuvioissa kyse avaruusaluksen laskeutumisjäljistä, ihmisen tekemästä huijauksesta - vai jostain aivan muusta?
38 Minuten
Bermudan kolmio on Floridan eteläkärjen, Puerto Ricon ja Bermudan rajaama kolmion muotoinen merialue, missä väitetään tapahtuneen laivojen ja lentokoneiden selittämättömiä katoamisia. Bermudan kolmion mysteerille on esitetty monenmoisia teorioita. Hurjimmat tarinat huhuilevat avaruusolentojen, aikamatkustusportaalin tai energiakristalleiden liittyvän jollain oudolla tavalla Bermudan kolmioon. Onko Bermudan kolmion vetovoimalle löytynyt vihdoin vastaus vai jääkö Atlantilla sijaitseva kolmion muotoinen merialue ikuiseksi arvoitukseksi?Psst... Mikäli viihdyit jakson parissa, voisit tykätä myös Patreonin puolella olevasta spesiaalijaksosta Benningtonin kolmiosta: patreon.com/kaarmeiden_yo
33 Minuten
Jatulintarhat ovat muinaisia kivien reunustamia polkuja, labyrinttejä, joita on löytynyt eri puolilta Pohjois-Eurooppaa, myös Suomesta. Vanhimpien jatulintarhojen on arvioitu olevan jopa pronssikaudelta. Jatulintarhat ovat silti tänäkin päivänä suuri mysteeri. Kuka nämä kivikehät on rakentanut ja miksi? Hurjimmat tarinat kuiskivat jättiläisistä ja noidista, ja väitetään jopa, että jatulintarha toimisi porttina tuonelan ja tämän maailman välillä.